Koulutus kiinnostaisi, mutta onko minusta enää opiskelijaksi?

Yhteishaku korkeakouluihin käynnistyi tällä viikolla. Neurologisen diagnoosin saaminen ja lievätkin lisääntyneet muisti- tai keskittymisvaikeudet sekä fatiikki saattavat tuntua esteiltä hakeutua korkeakouluopintoihin. Niiden ei kannata kuitenkaan liikaa antaa jarruttaa, vaan laittaa rohkeasti paperit vetämään itseä kiinnostavalle alalle. Toki on hyvä ottaa huomioon oma toimintakyky ja miettiä alaa myös siltä kannalta, että koulutus mahdollistaa sellaiset työtehtävät, mihin toimintakyky valmistumisen jälkeenkin riittää. Korkeakouluopinnoista on mahdollista saada kuitenkin laajaa osaamista, mikä lisää erilaisia työtehtävävaihtoehtoja.  

Oppimista voi oppia ja omia opiskelutaitoja voi kehittää. Jos aikaisemmin oppi nopeasti vaikka lukemalla, voi nyt ollakin helpompi sisäistää asioita esimerkiksi kuuntelemalla ääniversioita tai katsomalla videoita. Jos aikaisemmin toimi erilaiset lyhyet muistiinpanot, nyt voi olla tarpeen kirjoittaa lyhyen merkinnän sijasta kokonaisia muistilauseita. Kirjoittaminen tai piirtäminen voi auttaa hahmottamaan kokonaisuuksia sekä painamaan mieleen yksityiskohtia. Asioiden selittäminen toiselle on tunnetusti tehokas tapa jäsentää ja sanoittaa asioita itselleen. Oppimisen sujuminen voikin yllättää positiivisesti, kun kokeilee erilaisia tapoja.  

Nykyään oppilaitoksissa painopiste on oppimisen ohjaamisessa, ei enää niinkään tiedon välittämisessä, toki massaluentojakin edelleen pidetään varsinkin yliopistoissa. Oppiminen ei kuitenkaan enää ole niin paljoa muistin varassa kuin ennen, vaan se kytketään käytäntöön ja aikaisempaan opittuun. Työelämässä jo olleilla moni asia saattaa tuntua yllättävänkin helpolta, kun uuden tiedon pystyy yhdistämään konkreettisiin tilanteisiin työssä. Toki opiskeluun kuuluu myös haasteet ja itsensä ylittäminen.  

Oppimista tuetaan oppilaitoksissa aikaisempaa enemmän. Koulutuksen järjestäjällä on myös yhdenvertaisuuslain perusteella velvollisuus kohtuullisiin mukautuksiin vammaisen opiskelijan opintojen edistämiseksi. Vammaisuus voi tässäkin kohtaa olla näkymätöntä, kognitiivisen toimintakyvyn alenemiseen liittyvää.  

Tyypillisiä oppimista tukevia järjestelyjä ovat esimerkiksi lisäaika tentteihin, suullinen tentti tai ositettu tentti, luentomateriaalin saaminen etukäteen, tentin korvaaminen esseenä sekä monet teknisten apuvälineiden käyttömahdollisuudet.  

Oppimisvaikeuksia on nykyään aika paljon eri syitten takia, joten niihin on saatavilla tukea esimerkiksi opinto-ohjaajilta, opintopsykologeilta sekä kuraattoreilta. Hyödyllinen nettisivusto on Kuntoutussäätiön www.oppimisvaikeus.fi josta löytyy paljon vinkkejä oppimisen tueksi.  

YHTEISHAKU KORKEAKOULUIHIN 11.-25.3.2025 

 – Marju

Luitko jo nämä?

Koulutus kiinnostaisi, mutta onko minusta enää opiskelijaksi?

Yhteishaku korkeakouluihin käynnistyi tällä viikolla. Neurologisen diagnoosin saaminen ja lievätkin lisääntyneet muisti- tai keskittymisvaikeudet sekä...

Työterveysneuvottelu – Mitä on edessä?

Tuleva työterveysneuvottelu voi herättää epävarmuutta, jopa pelkoa.  Mitä minun pitää neuvottelussa kertoa?  Tulenko kuulluksi? Kyseessä...

Työn suunnittelukin on työtä

Arkistojen aarteista tuli vastaan Aivoturvamiehen tammikuun vinkki parin vuoden takaa ja se onkin nyt hyvä...