Toiset odottavat helteitä, mutta toisille kesä voi olla haastavaa aikaa, kun lämpötilat nousevat. Erityisesti MS-tautiin liittyy lämmönsietokyvyn alentuminen. Muina aikoina hyvä työkyky saattaa kesäaikaan romahtaa, kun lämpö pahentaa uupumusta heikentäen usein sekä fyysistä että kognitiivista toimintakykyä. Joskus kesäaikana on jäätävä jopa sairauslomalle työkyvyn alenemisen takia. Tämä on turhauttavaa sekä työntekijän että työnantajan näkökulmasta.
Joskus työnantaja ei ymmärrä, että lämpötilalla voi olla niin suuri merkitys MS-tautia sairastavan työstä suoriutumisen suhteen. Tällöin voi olla tarpeen ottaa työterveyslääkäri keskusteluun mukaan. Lämpö voi vaikuttaa esimerkiksi näkö- tai kävelykykyyn, mutta usein se lisää erityisesti uupumusta ja sen myötä vaikutus työkykyyn voi olla laajempi.
Ratkaisuja lämpöhaasteeseen
Työnantaja voi miettiä, voisiko työntekijälle järjestää sellaisen työtilan, missä sisäilmaa voi viilentää riittävästi ilman, että se aiheuttaa muille työntekijöille palelemista. Oma työhuone ilman viilentimellä voisi olla tähän ratkaisu. Jos työntekijän kotona on optimaaliset lämpöolosuhteet, voi etätyön mahdollistaminen tai lisääminen toimia. Myös työtehtävien muuttaminen kesäajaksi voi olla tarpeen, jotta työskentely riittävän viileässä ympäristössä onnistuu. Työajan joustoista voi olla suuri apu, esimerkiksi mahdollisuus aloittaa työtä aamulla tavallista aikaisemmin, kun ilma ei ole vielä lämmennyt liikaa. Lisätauot ja pidemmät tauot viileässä tilassa voivat auttaa.
Työntekijä puolestaan voi kokeilla erilaisia viilennysliivejä ja -hattuja, sekä muistaa juoda kylmää juotavaa riittävästi. Pelkästään työpaikan viileät olosuhteet eivät aina riitä, jos kotioloissa on liian kuuma ja esimerkiksi nukkuminen kärsii.
Kodin viilennykseen kannattaa panostaa
Kannattaa selvittää, mitä keinoja asunnossa saa käyttää. Voiko esimerkiksi asennuttaa ilmalämpöpumpun. Markkinoilla on myös siirrettäviä ilmastointilaitteita, mutta ne tarvitsevat paikan poistoilmaputkelle. Lisäksi on erilaisia ilmanviilennyslaitteita, joissa viilennys tapahtuu kylmän veden avulla. Näiden kohdalla on hyvä tarkistaa ainakin melutaso ja huolto-ohjeet, jotta käytöstä ei koidu enemmän haittaa kuin hyötyä.
Läpivedolla saa ilman vaihtumaan tehokkaasti ja auringonpuoleisiin ikkunoihin kannattaa hankkia pimennysverhot. Tuuletin viilentää ilmaa tehokkaimmin silloin kun se on ikkunan edessä ja ulkona on viileämpää kuin sisällä. Uunin ja saunan lämmittämistä kannattaa luonnollisesti välttää, mutta huomiota kannattaa kiinnittää myös muihin sähkölaitteisiin, koska nekin usein tuottavat lämpöä ollessaan päällä.
Tänä kesänä helpotusta on tuonut se, että vaikka sisätilat auringon vaikutuksesta voivat lämmetä, ulkoilma on pysynyt toistaiseksi melko viileänä. Moni lämmöstä kärsivä onkin nyt voinut nauttia ulkoilusta ja kesäisestä luonnosta.